Lattian valamista edeltävät työvaiheet

Tällä viikolla työmaata valmisteltiin lattian valamista varten. Loppuviikosta tilanne oli edennyt tällaiseen pisteeseen:

Kuvassa näkyvät mm. lattian EPS-eristeet (styroksit), raudoitusverkko, vesikiertoisen lattialämmityksen putkisto, vesiputkia ja keskuspölynimurin putket.

Viikon aluksi, maanantaina, viimeisteltiin höyrynsulkumuovien asentaminen. Talo alkoikin olla sisältäpäin melkoinen muovipussi:

 Meidän Profin-lasiliukuseinä oli vielä tässä vaiheessa suojaamatta ja se olikin alkanut suttaantua:

Kun huomatimme asiasta, Sievitalo lupasi että liukuovi suojataan ennen kuin lattia valetaan ja loppuviikosta näin tehtiinkin.

Tiistaina lattiaeristeitä asennettiin lisää. Eristekerroksesta tuli kaikkiaan 250mm vahvuinen. Lisäksi väliseinien paikat piirrettiin eristeiden pintaan:

Kuvassa keskellä sojottava valkoinen putki on keskuspölynimurin imuputki. Ja kuvan vasemmalla puolella seinällä näkyvä mystinen varjo on tainnut syntyä kodinhoitohuoneen vesiputkesta.

Keskiviikkona asennettiin raudoitusverkot jotka jäävät lattiavalun sisälle:

Kuvassa näkyy taka-alalla ilmanvaihtoputkia, joita myös asenneltiin ullakkotilaan viikon aikana. Keskellä on näkyvissä takan paikka. Kuvan keskellä taitaa olla takan korvausilmaputki.

Torstaina saatiin vesikiertoisen lattialämmityksen putkisto paikalleen:

Kuvassa vasemmalla näkyy suojapussilla peitelty lattialämmityksen jakotukkikaappi, joka tulee aikanaan olemaan eteisen kaapiston sisällä.

Loppuviikosta paikkailtiin höyrynsulkumuoveja höyrynsulkuteipillä. Tässä yksi elementti, johon tuli runsaasti paikkoja:

Perjantaina työmaalla ei sitten tapahtunutkaan muuta kuin että ylimääräinen valvojamme kävi tarkistamassa paikat. 

Nyt työmaa olisi valmis lattian valaamiseen, mikä taitaakin olla seuraavan viikon suurin työvaihe.

Lisää taloprojektimme Sievitalo-kokemuksia löytyy täältä.








Tämän blogin suosituimmat tekstit

Takuukorjausvastuun välttelyä

Sievitalo-kokemuksia - tarina pientaloteollisuuden alennustilasta

Harvinaisen törkeä rakennusvirhe ja yritys piilottaa se