Rännit jouluksi

Sievitalomme työmaalla ehtivät hommat seistä joulun alla kaksi viikkoa. Maalareita ja laatoittajia ei paikalle vielä kuluvallakaan viikolla ilmestynyt, joten maalauksen ja laatoituksen alkuperäisestä aikataulusta ollaan nyt myöhässä kaksi viikkoa. Mutta jotain sentään tapahtui kun sadevesikourut, syöksytorvet, kattosillat, tikapuut ja lumiesteet asennettiin. Lisäksi maalämpöpumpun asennus aloitettiin. Varsinkin syöksytorvia ja sadevesikouruja olemme odotelleet hartaasti, sillä tähän saakka plussa- ja sadekeleillä vesi on virrannut vapaasti katon reunan yli. Ja maahan osuessaan se on räiskinyt savimaata pitkin sokkelin pintaa. Paikoitellen harmaa sokkelimme onkin nyt ruskea ja sen jynssäämiseen puhtaaksi pitäneekin varata aikaa ensi keväänä.

Tämä viikko oli ensimmäinen viikko aikoihin jolloin mitään suurempia kriisejä ei tullut työmaalla vastaan. Viime viikolla saunan ulkoseinän höyrynsulusta löytyi 20cm:n paikkaamista vaativa reikä kattopaneelien takaa ja lisäksi kodinhoitohuoneen seinä jouduttiin purkamaan Sievitalon sähköasentajien virheen vuoksi. Kaksi viikkoa sitten päänvaivana oli 200 kiloa painavien hajonneiden ikkunoiden raahaaminen talon sisältä kaatopaikalle omalla työpanoksella ja kustannuksella. Kolme viikkoa sitten noin 2000 euron arvoinen maalitoimitus jäätyi pihaan. Sen ohella talon lämmin varasto jätettiin ilman rakennuslämmitintä pakkasen armoille. Ja sitä edeltävällä viikolla kauhisteltiin kosteusvaurioihin johtavia rakennusvirheitä rakenteilla olevassa saunassa ja roskalavalta dyykattuja Sauna-Satu -levyjä. Ja jos palataan ajassa vielä kauemmas taaksepäin, olemme kauhistelleet muun muassa liian voimakkaan kuivatuksen vuoksi halkeilevaa betonilattiaa, puhkottuja höyrynsulkumuoveja, kastuneita seinävilloja, hajonneita ikkunoita, kaatuneita kattoristikoita, ikkunalasien väliin ja karmien pohjalle tiivistynyttä vettä, vuotavaa aluskatetta ja sään armoille jääneitä seinäelementtejä. Omakotitalon rakennuttaminen on jännittävää puuhaa - jos kaipaat jännitystä elämääsi, rakennuta omakotitalo.

Maanantaina Sievitalon siivooja kävi raivaamassa etupihalla lojuneen ylijääneen puutavaran pois:

Tiistaina työmaalle osuivat paikalla samaan aikaan sekä maalämpöpumpun asentaja että Vesivekin asentajat. Vesivek asensi tiistaina osan lumiesteistä katolle. Etupihan puolelle ne saatiin asennettua kokonaisuudessaan.

Tiistaina työmaalle oli ilmestynyt myös maalämpöpumppu. Sen asennus jäi vaiheeseen ja jatkunee joskus tulevina viikkoina:

Maalämpöpumpun asentajalla lienee ollut varastossa puuhaillessaan kylmä, sillä hän oli kääntänyt kuvassa etualalla näkyvän punaisen 2kW:n rakennuslämmittimen täysilleen. Illalla varastossa tarkenikin olla, sillä lämpötila oli kavunnut jo yli 25 asteeseen. Onneksi kävimme paikalla - aamulla lämpöä kun olisi varmasti ollut aivan liikaa. Varaston lämpötilan saisi vallitsevissa olosuhteissa nousemaan arviolta 40 asteeseen jos rakennuslämmitin pauhaisi yön yli. Taas yksi muistutus siitä miksi työmaalla on hyvä käydä päivittäin.

Keskiviikkona viimeisteltiin sadevesikourujen, syöksytorvien, lumiesteiden, katolle johtavien tikkaiden ja kattosiltojen asennusta.

Syöksytorvien päitä ei vielä tässä vaiheessa ohjattu rännikaivoihin. Takaterassin nurkalla syöksytorvi purkautuu suoraan takaterassin laudoituksen päälle:

Rännikaivot asennetaan toivottavasti piakkoin. Onneksi lähiaikoina on luvassa pakkassäitä, joten vettä ei syöksytorvissa tule toivottavasti virtaamaan.

Vesivekin asentajat tekivät pitkän päivän ja saivat asennuksen valmiiksi myöhäiseen keskiviikkoiltaan mennessä.

Torstaina työmaalla ei muuta tapahtunut kuin että erä tasoitteita toimitettiin:

Saimme viikon aikana viimeinkin yhteyden Sievitaloon parin viikon radiohiljaisuuden jälkeen ja sitä myötä tiedon että ensi viikolla työmaalla ensin tasoitetaan ja sitten maalataan sisäseinät ja -katto. Ja ensi viikon jälkeisellä viikolla puolestaan alkavat laatoitushommat. Niihin liittyen meitä on alkanut huolettamaan se että työmaalle ei ole toimitettu WC:n, kodinhoitohuoneen ja varaston lattiaan tulevia laattoja. Olemme yrittäneet Sievitalolta tiedustella että mitä laatoille on tapahtunut, mutta emme ole onnistuneet saamaan vastausta. Niinpä olimmekin itse yhteydessä laattojen toimittajaan. Sieltä kerrottiin että kyseisissä laatoissa on tällä hetkellä saatavuusongelmia ja laatat ovatkin siksi myöhässä. Mutta ilmeisesti ne ovat kuitenkin saapumassa työmaalle lähipäivinä. Laatoitustöiden alkamiseen on jäljellä enää viisi arkipäivää, joten toivottavasti laatat ehtivät ajoissa perille.

Saatavuusongelmia on tällä hetkellä useammassakin tuotteessa koronapandemian vuoksi. Taloomme piti alun perin tulla MDF-kattopaneelit, mutta niistä on pulaa ja jouduimmekin vaihtamaan ne maalattuun kattoon. Samoin tietyistä kodinkonemalleista on pulaa. Ja luonnollisesti monesta muustakin asiasta. Jäämmekin jännityksellä odottamaan että joudummeko vielä muuttamaan joitakin valintojamme saatavuusongelmien vuoksi. On käynyt myös niin että joidenkin omakotitalojen valmistumispäivää on jouduttu lykkäämään tulevaisuuteen koska esimerkiksi tietyt lämmitysjärjestelmän komponentit ovat globaalisti loppu.

Lisää taloprojektimme Sievitalo-kokemuksia löytyy täältä.










Tämän blogin suosituimmat tekstit

Takuukorjausvastuun välttelyä

Sievitalo-kokemuksia - tarina pientaloteollisuuden alennustilasta

Harvinaisen törkeä rakennusvirhe ja yritys piilottaa se