Tiiveys- ja kosteusmittausten tulokset saapuivat

Rakenteilla olevan Sievitalomme tehtiin tiiveys- ja kosteusmittaukset tällä viikolla. Lisäksi kirvestöitä viimeisteltiin. Näillä näkymin kirvestyöt valmistuvat ensi viikon tiistaina, minkä jälkeen alkaa seinien ja katon tasoitus. Hommien nopeuttamiseksi työmaalla on viikon aikana häärinyt peräti kolme timpuria. Maanantaina levytettiin olohuoneen katto:

Katossa oli aika paljon levyttämistä, joten yllätyimme että se saatiin valmiiksi yhden päivän aikana. Maanantain jälkeen levyttämättä oli enää talon lämmin varastotila:

Varaston kattoon päätyi melko huonossa hapessa olevaa (paljon reikiä sisältävää) höyrynsulkumuovia. Meillä on aina työmaalla vieraillessamme ollut rulla höyrynsulkuteippiä mukana ja olemme rullilla paikkailleet muoveja. Rullia on kulut arviolta kymmenkunta, mikä vastaa noin 250 metriä teippiä - aika paljon paikattavaa on siis ollut. Olemme joutuneet paikkaamaan muoveja itse koska Sievitalon puolesta tätä ei ole tehty. Olemme myös itse tiivistäneet höyrynsulkumuovien saumakohtia esimerkiksi talon nurkissa ja seinän katon liittymiskohdassa koska paikoitellen teippejä ei oltu painettu kunnolla kiinni höyrynsulkumuoveihin ja muoveihin olikin jäänyt useita vuotokohtia. Myös sähköläpivientejä ja hormin läpivientejä olemme joutuneet lisätiivistämään. Isoimmat paikkaamamme vuotokohdat ovat olleet noin 50cm pitkiä.

Vuotokohdista puheen ollen - maanantaina talossa tehtiin tiiveysmittaus. Olimme ilmoittaneet Sievitalolle että haluaisimme olla paikalla tiiveysmittauksen aikana koska vastaava mestarimme suositteli sitä. Tiiveysmittauksen aikana talon vuotokohtia etsitään lämpökameralla. Olimmekin kiinnostuneita näkemään missä vuotokohtia esiintyy. Valitettavasti meille ei toiveestamme huolimattu ilmoitettu tiiveysmittauksesta etukäteen, joten mittaus jäi meiltä lopulta väliin. Tiiveysmittauksen teki Vertia.

Miten tiiveysmittauksessa sitten kävi? Pahin vuotokohta taloissa on usein alapohjan läpiviennit, mutta ne eivät oikeastaan meitä huolettaneet etukäteen koska ne oli tiivistetty pari viikkoa aiemmin. Ja sähköläpivientejä, hormin läpivientejä sekä höyrynsulkumuoveja ja niiden liitoskohtia olimme itse tosiaan paikkailleet ahkerasti. Helpotukseksemme Vertian tuomio oli että tiiveysmittauksen "Tulosta voidaan pitää kiitettävänä". 

Vertia mittasi myös betonilattian kosteuden ottamalla lattiasta näytepaloja. Tässä tapauksessa lopputulos oli että "Tulosten perusteella lattiapinnat voidaan päällystää".

Tiistaina talon lämpimän varaston seinät ja katto levytettiin:

Levytyksen johdosta varasto jäi eristyksiin muusta talosta, minkä seurauksena varasto jäi vaille lämmitystä, sillä talossa on vain yksi rakennuslämmitin.  Varaston lämpötila alkoikin nopeasti laskemaan koska ulkona oli pakkassää ja olisi lopulta mennyt yön aikana pakkasen puolelle ellemme olisi vieneet varastoon rakennuslämmitintä. Tästä ongelmasta ja sen ratkaisusta kirjoitimme enemmän aiemmassa blogipostauksessa.

Keskiviikkona alettiin rakentamaan etuterassia. Työmaalle myös toimitettiin Värisilmästä kaksi lavaa laasteja, sisäseinien maaleja, vesieristeitä, akryylimassoja ja pohjustinta. Nämä kaikki ehtivät jäätyä talon pihassa ennen kuin ne saatiin kannettua sisälle. Lisäksi lavat kaatuivat kadulle ja purkit menivät lommoille. Kirjoitimme tästäkin vastoinkäymisestä enemmän toisessa aiemmassa blogipostauksessa

Torstaina etuterassi saatiin valmiiksi:

Terassilaudat näyttävät omituisen laikukkailta. Luulemme kuitenkin että nuo tummat laikut ovat jäätynyttä kosteutta. Terassilaudat seisoivat kuukausia syyssateissa suojaamattomina ja olivat imeneet itseensä vettä kuin sienet. Tämän vuoksi laudat olivat myös todella raskaita. Tuo kosteus toivottavasti kuitenkin haihtuu kelien lämmetessä kevätauringossa pois ja siten myös tummat laikut toivottavasti häviävät.

Torstaina myös takaterassin rakennus saatiin aloitettua:

Perjantaina puolestaan etujulkisivusta puuttuvia alimpia ulkoverhouslautoja saatiin paikalleen. Lisäksi takaterassin rakentamista jatkettiin. Aivan valmiiksi takaterassi ei tällä viikolla vielä tullut, vaan terassin askelmat jäivät ensi viikon hommaksi.

Ensi viikolla timpureiden on tarkoitus olla tiistaina viimeistä päivää työmaalla. Sen jälkeen ilmeisesti alkaa sisäseinien ja -katon käsittely tasoitteella. Siinä hommassa käsittääksemme vapautuu valtavat määrät kosteutta, mikä näin pakkaskeleillä huolestuttaa vähän etukäteen. Tasoitehommien jälkeen päästäänkin sitten jo maalaamaan sisäseiniä. Ja märkätilojen vesieristyskin alkaa olla lähellä. Arvioituun valmistumispäivään on enää kymmenen viikkoa.

Lisää taloprojektimme Sievitalo-kokemuksia löytyy täältä.







Tämän blogin suosituimmat tekstit

Takuukorjausvastuun välttelyä

Sievitalo-kokemuksia - tarina pientaloteollisuuden alennustilasta

Harvinaisen törkeä rakennusvirhe ja yritys piilottaa se