Käyttökelvoton parketti sotki aikataulun
Sievitalomme työmaalla alkoi parketin asennus tämän viikon tiistaina. Parketiksi meille on valikoitunut 137mm leveä 1-säleinen Parla Tammi Piano -lankkuparketti. Kyseessä on mattalakkainen vaaleanharmaa parketti.
Parkettia saatiin paikalleen vain noin 8 neliötä:
Tässä vielä toinen kuva parkettilankkujen säleiden raoista:
Tuomio oli että nämä parketit ovat käyttökelvottomia. Tilalle tarvitaan uudet, mikä on helpommin sanottu kuin tehty. Parkettia kun ei juurikaan valmisteta varastoon, vaan tilauksesta. Parlan pitäisikin siis valmistaa uudet parketit taloomme tehtaallaan Mikkelissä, minkä jälkeen ne pitäisi kuljettaa meille halki Suomen. Tämän arvioitiin kestävän noin kaksi viikkoa.
Game over. Talon luovutuksen piti olla kahden viikon päästä. Elikkäs nyt näyttäisi väistämättömältä että luovutusajankohta tulee siirtymään.
Normaalisti omakotitalojen aikatauluihin leivotaan sisään muutama viikko pelivaraa, jotta tällaisista yllätyksistä huolimatta talo valmistuu ajallaan. Mutta meidän projektissamme pelivara oli poltettu jo ennen tätä parkettiprobleemaa.
Pelivara paloi näihin yllätyksiin:
- Maalaus- ja laatoitustöiden aloitus lykkääntyi pari viikkoa. Näiden kahden viikon aikana työmaalla ei tapahtunut mitään.
- Laatoitus kesti noin viikon kauemmin kuin mitä Sievitalo oli arvioinut. Yksi syy oli että laattojen menekki aliarvioitiin, minkä vuoksi laatat loppuivat kesken. Uutta laattatoimitusta odotellessa hommat seisoivat. Myös itse laatoitukseen kului enemmän päiviä kuin mitä oli arvioitu.
- Koska laatoituksen kesto venyi, maalari ei päässyt maalaamaan esimerkiksi talon lämpimän varaston seiniä. Varastossa kun on laattalattia. Samoin WC:iden allaskaappien asennus viivästyi koska kiintokalusteasentajan piti odotella laattojen asennusta sekä lattialaastin ja saumalaastin kuivumista.
- Myös maalaustyöt kestivät useamman päivän kauemmin kuin arvio mikä meille aluksi annettiiin.
- Osa kiintokalusteista katosi toimituksesta. Puuttuvia kalusteita odotellessa hommat seisoivat.
- Kiintokalusteiden asennukseen oli arvioitu kuluvan kolme työpäivää. Hommat olivat kuitenkin vaiheessa vielä viiden työpäivän jälkeen.
- Sähköasentajan tulo työmaalle viivästyi
koronapoissaolojen johdosta. Tämä taas viivästytti kiintokalusteiden asennusta
entisestään, koska kalusteisiin integroituja kodinkoneita ei päästä asentamaan
ennen kuin niille on tehty sähköliitynnät. Meidän jääkaappiin, pakastimeen ja
astianpesukoneeseen tulevat kalusteovet, joten kiintokalusteita ei saada viimeisteltyä ennen kuin kodinkoneet ja niiden sähköliittymät on asennettu.
- Hommia saattaa tulevaisuudessa hidastaa myös työmaalta edelleen puuttuva pakastin.
- Yhteen isompaan peililiukuovikaappiin oli eksynyt virheellinen runkolevy. Uuden levyn valmistusta ja toimitusta odotellaan edelleen.
- WC:n allaskaapin toimituksesta oli unohtunut osia. Lisäksi allaskaapin päällä olevaan peilikaappiin unohdettiin toimittaa peilit.
- Yhtenä villikorttina ovat vielä keittiön, kodinhoitohuoneen ja saarekkeen tasolevyt, jotka tilattiin vasta kun kalusteet oli kasattu niin valmiiksi että niistä saatiin mitat. Vielä ei ole tiedossa milloin tasot oikein saapuvat.
Perjantaina Parlalta tuli tieto että jos vaihdamme parketin
malliin, jossa on leveämmät säleet, niin toimitus onnistuu jo arviolta viikon päästä. Muilta osin parketti vastaa alun perin valitsemaamme mallia. Tartuimme luonnollisesti tähän tarjoukseen. Vaikka uudet parketit saadaankin nyt toivottavasti työmaalle viikossa, itse lattian asennus tulee valmiiksi pari viikkoa myöhässä. Tämän vuoksi tällä hetkellä näyttäisi väistämättömältä että talon luovutuspäivä tulee siirtymään tulevaisuuteen.
Lisää taloprojektimme Sievitalo-kokemuksia löytyy täältä.