Tasoitteella täytettyjä kattorasioita ja muuta sekoilua maalaushommissa

Sievitalomme työmaalle saapui tällä viikolla Sievitalon maalari. Maalaustöitä tehtiin maanantaista torstaihin. Maanantaina kipsilevyjen saumakohtiin sisäkatossa ja sisäseinissä laitettiin saumanauhat ja tasoitetta. Lisäksi kipsilevyissä olevia lohkeamia ja reikiä paikkailtiin tasoitteella.

Maalari ei tasoitushommien ajaksi suojannut olohuoneen ikkunoita. Tasoitetta olikin räiskynyt sekä ikkunoiden pieliin että ikkunalaseihin. Pyyhimme ikkunat puhtaiksi, koska tasoite ei ollut vielä ehtinyt täysin kovettua. Lisäksi suojasimme ikkunat ja lasiliukuoven suojamuoveilla jotta räiskeiltä vältyttäisiin tulevina päivinä. Olimme etukäteen tarkastaneet Sievitalolta että suojataanhan ikkunat varmasti. Ne luvattiin suojata, mutta jostain syystä niin ei nyt kuitenkaan oltu tehty.

Maanantai-iltana talo näytti lasten mielestä kovasti piparkakkutalolta - tässä kuva yhdestä makuuhuoneesta:

Kuvassa valkoiset pystysuuntaiset viivat ovat tasoitteella käsiteltyjä kipsilevyjen saumanauhoja. Valkoiset pilkut ovat kipsilevyjen keskelle ruuvattujen ruuvien kantojen peitteeksi laitettua tasoitetta, jonka yli on pyyhkäisty lastalla.

Tiistaiaamuna meille soitettiin kunnan vesilaitokselta. Asentajat olivat käyneet työmaalla aikomuksenaan asentaa vesimittari, mutta tämä ei ollut onnistunut koska Sievitalo oli asentanut tulovesiputken jostain syystä keskelle varaston lattiaa, liian etäälle varaston seinästä. Normaalisti tulovesiputki asennetaan seinän läheisyyteen. Kirjoitimme asiasta enemmän aiemmassa blogipostauksessa. Asian korjaaminen vaati tulovesiputken jatkamista, ylimääräistä hitsaustyötä ja lisäkustannuksia. On vaikeaa ymmärtää miksi tulovesiputki tuodaan alapohjan läpi keskeltä varaston lattiaa. Siinä ei ole oikeastaan mitään järkeä.

Tiistaina seinien ja katon tasoitus jatkui. Lähestymistapana näytti olevan että lattia- ja kattolistojen taakse jääviä ruuvinkantoja, reikiä ja lohkeamia ei tarvitse peittää tasoitteella. Yhdessä makuuhuoneessamme seinän kipsilevystä puuttuu lattianrajassa noin 20cm leveä ja 8cm korkea palanen. Sitäkään ei oltu korjattu tasoitteella - varmaankin koska suurin osa kolosta jää piiloon parketin ja lattialistan taakse. Mutta tuon kolosen yläosa jäänee näkyville koska lattialista ei ole tarpeeksi korkea peittämään koko koloa.

Keskiviikkona makuuhuoneiden kattoja käsiteltiin tasoitteella toiseen kertaan. Katot käsitellään tasoitteella koko pinta-alaltaan. Seinät puolestaan käsitellään tasoitteella vain levyjen liitoskohdissa ja ruuvinkantojen ja lohkeamien ja halkeamien osalta. Yllätykseksemme huomasimme että valaisimien ja palovaroitinten kattorasioihin ja katon LED-valojen aukkoihinkin oli ruiskutettu tasoitetta. Kattorasioissa olevat sähköjohdot -ja liittimet olivat peittyneet tasoitteeseen:

 Myös katon LED-valojen aukoissa oli tasoitetta: 

Tämä on kuitenkin Sievitalon mukaan heillä yleinen käytäntö. Jotkut maalarit suojaavat katon aukot, toiset eivät. Kattorasioiden ja LED-valojen aukkojen suojaamiseen esim. maalarinteipillä ja suojauksen poistamiseen kuluisi tuntikaupalla ylimääräistä aikaa. On halvempaa ja nopeampaa jättää aukot suojaamatta. Sähkömiesten tehtäväksi jää sitten puhdistaa johtojen päät ennen sähköliitosten tekemistä, mutta muilta osin tasoite jätetään kattorasioihin ja LED-valojen aukkoihin. Tällaista tämä nykyrakentaminen on. Kuumana käyvä kattospotti ja sen takana oleva tasoitemöykky ei välttämättä kuulosta kovinkaan hyvältä ajatukselta. Meidän nykyisessä asunnossamme yhden kattospotin aukon taustalla kulkee sähköjohtojen suojaputki. Kuumana käyvä spottivalo on kärventänyt suojaputkea, kuten allaolevasta kuvasta on nähtävissä. Tämän perusteella meitä hieman arveluttaa että mahtaako kattospottien takana oleva tasoite uudessa Sievitalossamme olla paloturvallisuusriski.

Keskiviikkona maalari ei ollut suojannut muun muassa sähkökaappia, jakotukkikaappia eikä liukuovien koteloita. Niihin kaikkiin oli roiskunut tasoitetta.

Lisäksi keskiviikon aikana lasiterassitoimittajan edustaja kävi tarkistamassa takaterassimme mitat. Lasiterassin asennus on sovittu toukokuun loppupuolelle ja siinä tulee kuulemma kestämään noin 2-3 päivää.

Torstaiaamuna meille soitettiin DB Schenkeriltä että työmaalle saapuisivat puolen tunnin sisällä taloomme tulevat Eclisse-liukuovet. Meidän Sievitalo Täysin valmis -toimitussisällössä tavaran vastaanotto kuuluu Sievitalon vastuulle, mutta kuitenkin Sievitalo välillä antaa tavaran toimittajille meidän yhteystietomme eikä Sievitalon tavaran vastaanotosta vastaavan henkilön yhteystietoja. Jouduimmekin siis lyhyellä varoitusajalla menemään työmaalle vastaanottamaan 70 kiloa painavat liukuovet. On turhauttavaa että olemme maksaneet Sievitalolle tavaran vastaanotosta, mutta kuitenkin joudumme hoitamaan sitä itse.

Torstaina olohuoneen katto käsiteltiin tasoitteella. Lisäksi sisäseiniä alettiin käsitellä tasoitteella toiseen kertaan. Tasoitettu olohuoneen katto näytti torstai-iltana tältä:

Katto on vielä hiomatta, joten se ei vielä tässä vaiheessa ole laisinkaan tasainen. Tässä vielä kuva katosta päivänvalossa:

Torstaina kävi ilmi että Sievitalo oli unohtanut asentaa taloon keskuspölynimurin rikkarasioiden vaatimat putket. Ne olisi pitänyt asentaa jo ennen kuin lattia valettiin. Niiden asentaminen näin jälkikäteen ei enää onnistu, joten rikkarasioita emme tule taloon enää saamaan. Rikkarasia on ylimääräinen keskuspölynimurin "imurasia" joka on sijoitettu aivan lattian rajaan. Lattialla olevat roskat voi harjata kätevästi rikkarasian viereen ja sitten imaista ne rikkarasian kautta keskuspölynimuriin. Harmittaa vähän että rikkarasiat jäävätkin nyt puuttumaan. Yritämme kuitenkin saada rikkarasioista ja niiden asennustyöstä jo maksamamme rahat takaisin Sievitalolta.

Perjantaina työmaalla ei sitten tapahtunutkaan mitään. Maalaustyöt ovat vielä sen verran pahasti vaiheessa että maalari viettänee aikaa työmaalla vielä ainakin ensi viikon. Alkuperäisen aikataulun mukaan maalaustöiden olisi pitänyt kestää viikon ja alkaa kaksi viikkoa aikaisemmin. Nyt ollaan siis ilmeisesti jo kolme viikkoa aikataulusta jäljessä. Laatoitustöiden piti alkaa ensi viikolla, mutta keskeneräisten maalaustöiden vuoksi niitä joudutaan luultavasti siirtämään tulevaisuuteen. Samoin käynee kiintokalusteille, joiden piti alun perin myös saapua ensi viikolla. Homma menee niin että koska Sievitalo on julistanut Force Majeure -tilanteen, heidän ei tarvitse maksaa korvausta asiakkaille jos talot eivät valmistu aikataulun mukaisesti.

Perjantaina työmaalla näytti tältä:

Tasoitteen levittäminen on melkoisen sotkuista puuhaa. Varsinkin betonilattialle on räiskynyt runsaasti tasoitetta. Parketin asentajilla tulee varmaankin olemaan melkoinen urakka kaapia tasoitteet irti lattiasta. 

Valvojamme kertoi että jos maalaustyöt tehdään hyvin, niin seuraavaksi seiniin ja kattoon laitettu tasoite hiotaan, pinnat pohjamaalataan ja lopuksi vielä maalataan sisämaalilla kahteen kertaan. Toivottavasti näin tullaan tekemään.

Lisää taloprojektimme Sievitalo-kokemuksia löytyy täältä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Takuukorjausvastuun välttelyä

Sievitalo-kokemuksia - tarina pientaloteollisuuden alennustilasta

Harvinaisen törkeä rakennusvirhe ja yritys piilottaa se