Talon valmistuminen lykkääntyy lisää

Sievitalomme piti alun perin valmistua viikko sitten. Aikataulu ei kuitenkaan pitänyt ja valmistuminen lykkääntyikin ensi alkuun viikon verran tulevaisuuteen. Mutta valmista ei tullut vielä tällä viikollakaan. Tutun kaavan mukaan Sievitalolta ei aikataulusta heru tietoa. Mutta lopulta saimme tietää että valmistumispäivä siirtyisi vielä viikolla eteenpäin. Tässä raportti meneillään olevan viikon tapahtumista. 
 
Ylläolevassa kuvassa näkyy muuten kuinka varaston seinä maalattiin viikon aikana. Reklamoimme asiasta, mutta Sievitalo hylkäsi reklamaation. Seinä jää tuollaiseksi.

Maanantai

Maanantaina työmaalla laitettiin paikalleen makuuhuoneiden, WC:n ja kodinhoitohuoneen väliovet. 

 

Lisäksi saunan lauteet asennettiin. Saunan selkänojan yksi lauta oli ikävästi saanut naarmuja ja painaumia varastoinnin ja kuljetuksen aikana:


Myös aiempaa maalausjälkeä oli alettu päivän aikana korjailemaan sisäkattojen ja eteisen seinän osalta. Olohuoneen kattoa oli tasoiteltu tasoitteella:

Tiistai

Tiistaina puhelin soi aamupäivällä. DB Schenkerin kuljettaja ilmoitti olevansa parin minuutin päästä työmaalla. Kyydissä on toimitus Mellanon kalustetehtaalta. Meidän pitäisi mennä vastaanottamaan ja sisäänkantamaan toimitus. Tällaista ei pitäisi tapahtua. Olemme maksaneet Sievitalolle tavaran vastaanotosta ja sisäänkannosta. Mutta tästä huolimatta Sievitalo antaa tilauksia tehdessään toisinaan kuljetusyhtiöille meidän yhteystietomme eikä oman tavaran vastaanottajansa yhteystietoja, eli siis käytännössä jättää tavaran vastaanoton ja sisäänkannon meidän vastuullemme. Tätä on tapahtunut jo useamman kerran.

 

Ulkona oli sateinen helmikuinen sää ja pihalla sulavaa lunta. Tässä oli nyt valinnan paikka. Voisimme joko mennä ottamaan toimituksen vastaan itse tai ilmoittaa asiasta Sievitalolle. Ongelmana jälkimmäisessä vaihtoehdossa olisi että toimitus kastuisi sateessa ennen kuin yli 150km päässä asuva sisäänkantaja ehtisi paikalle. Eli ei muuta kuin työpäivä poikki ja työmaalle vastaanottamaan ja sisäänkantamaan tilaus. DB Schenkerin kuljettaja lupasi odottaa meitä ettei tavara jäisi sateeseen. Purimme lavallisen tavaraa ja kannoimme sen suojaan. Ja sitten takaisin töihin.

 

Työmaalla käydessämme hommissa olivat ovien ja listojen asentaja, maalari ja sähköasentajat.

 

Päivän aikana kahden liukuoven asennus viimeisteltiin. Listat saapuivat työmaalle mutta niitä ei vielä asennettu. Ikkunoiden edessä olleet suojamuovit poistettiin, joten ikkunoista näki ensi kertaa kunnolla ulos (ja sisään). Myös uretaanivaahto jota oli laitettu tiivisteeksi olohuoneen ikkunoiden karmien ympärille leikeltiin tasaisemmaksi.

 

Maalari maalasi olohuoneen ja yhden makuuhuoneen katon kohdat, jotka hän oli tasoittanut maanantaina.

 

Sähköasentajat asensivat pistorasioita, valokatkaisimia, katon LED-valoja ja huonetermostaatteja.

 

Kauhuksemme joku asentajista oli kävellyt ulkokengät jalassa keittiön saarekkeen päällä:

Onneksi olimme suojanneet saarekkeen tasolevyn pahvilla suurimmilta osilta. Toivottavasti tasolevyt kestivät asentajan painon ja liima, jolla tasot oli kiinnitetty oli ehtinyt kuivua kunnolla.

Keskiviikko

Keskiviikkona maalari korjaili makuuhuoneiden seinien maalipintoja. Ne alkoivatkin näyttää jo paremmilta.

 

Sähköasentajat asensivat ulkovalot ja ulkopistorasiat. Myös kiuas ja sen ohjauskeskus asennettiin. Sähköt kytkettiin sisälle ja ulos eli ulkovalot toimivat ja pistorasioista sai virtaa.

 

Sähköasentajat törmäsivät sellaiseen ongelmaan, että timpurit olivat jättäneet kodinhoitohuoneen katon LED-valojen aukot liian pieniksi, eivätkä valot mahtuneetkaan aukkoihin:

Listojen asentaja puolestaan laittoi paikalleen ikkunoiden ja ovien listoja.

 

Torstai

Torstaina työn alla olivat kattolistat, jotka saatiinkin paikoilleen kaikissa huonetiloissa.

 

Ilman vahinkoja hommasta ei selvitty. Yhden keittiön kaapin oveen tuli häijy naarmu:

Samoin saunan lauteet saivat lisää naarmuja. Tässä yksi esimerkki:

Saunan lauteen ja paneelit ovat lämpöhaapaa, joka on tosi pehmeää ja saakin oikein helposti naarmuja ja painaumia.

 

Päivän aikana sähköasentaja teki paluun työmaalleen korjatakseen virheitä ja tekemättä jääneitä töitä. Tosin kylpyhuoneen yhteydessä olevan WC:n peilikaapin valaisin (joka unohtui aiemmin viikon aikana asentaa) jäi edelleenkin asentamatta. Mutta ainakin nyt ruokailutilan LED-kattospotit alkoivat toimia.

Perjantai

Perjantaina laitettiin paikalleen kaikki lattialistat. Lisäksi Sievitalon siivooja kävi poistamassa kaikki suojamuovit ja -pahvit. Lämmin varasto tosin unohtui siivota.

 

Paikalleen laitettiin myös kylpyhuoneen ja sen yhteydessä olevan WC:n välinen lasiliukuovi.

 

Kävimme aamulla työmaalla koska olimme sopineet valokuidun asennuksen Elisan kanssa perjantaille. Asentaja ei aluksi saanut kaapeli-TV:tä asennettua - signaali vaimeni liikaa taloon tulevassa kaapelissa. Ongelma kuitenkin lopulta ratkesi ja sekä nettiliittymä että kaapeli-TV saatiin kytkettyä.

Viikonloppu

Lauantaina paikalle piti tulla Sievitalon siivoojien tekemään loppusiivous. Eivät kuitenkaan tulleet.

Ensi viikko

Ensi viikolla meidän piti muuttaa taloon. Mutta koska nyt talo myöhästyy ainakin kaksi viikkoa, peruimme muuttopalvelun. Talossa on vielä niin paljon puutteita että nähtäväksi jää saadaanko ne kaikki korjattua viikossa. Oma valvojamme suosittelikin että muuttaisimme ja vastaanottaisimme talon vasta kun kaikki viat on hoidettu kuntoon.

Lisää taloprojektimme Sievitalo-kokemuksia löytyy täältä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Takuukorjausvastuun välttelyä

Sievitalo-kokemuksia - tarina pientaloteollisuuden alennustilasta

Harvinaisen törkeä rakennusvirhe ja yritys piilottaa se