Sievitalomme lasiterassi kallistuu ylösalaisin asennettujen terassijalkojen takia

Sievitalon rakennusvirheet ovat pahimmillaan sellaista mittaluokkaa, että niistä voi aiheutua merkittäviä vahinkoja. Tällä kertaa paljastui että Sievitalo oli tunaroinut talomme takaterassin rakentamisen niin pahasti, että terassi on alkanut kallistua ja pelkäämme että terassi lasituksineen voi pahimmassa tapauksessa romahtaa.

Sievitalo on tunaroinut taloprojektissamme hämmästyttävän ahkerasti, kuten olemme aiemmin tässä blogissa kirjoittaneet. Tämänkertaisen tunaroinnin seuraukset voivat pahimmillaan olla mittavat.

Mikä siis meni pieleen?

Terassin pilarikenkien korkeus säädettiin yli maksimirajan

Ensimmäinen Sievitalon timpureiden moka oli säätää terassin korkeussäädettävien pilarikenkien korkeus yli valmistajan ilmoittaman maksimiarvon, joka on 120mm.

Sievitalon käyttämät kiinalaiset (kyllä - kiinalaiset; samanlaisia pilarikenkiä tekee kotimainenkin yritys, mutta Sievitalo käyttää kiinalaista tavaraa oletettavasti koska se on halvempaa) pilarikengät näyttävät tältä:

Kuva 1 - korkeussäädettävä pilarikenkä

Pilarikengän korkeutta säädetään pyörittämällä kengän yläosassa olevaa, ylläolevassa kuvassa näkyvää T-mallista korkeussäädettävää osaa.

Jos korkeussäädettävää osaa avaa liikaa, kuten Sievitalon timpurit tekivät, käy näin:

Kuva 2 - liian isolleen avattu pilarikenkä

Liikaa avattuna korkeussäädettävä osa alkaa taittua ja se on heiluteltavissa siihen tarttumalla. Eli siis liian korkeaksi säädetyn pilarikengän varassa oleva terassi ei ole vakaa. On täysin käsittämätöntä että Sievitalon timpurit päättivät perustaa terassin tällaisten epävakaiden pilarikenkien varaan.

Terassin pilarikengät asennettiin väärin päin

Sievitalon timpureiden tunarointi ei kuitenkaan loppunut siihen, että pilarikenkien korkeussäätöä avattiin liikaa.

Toinen, vieläkin käsittämättömämpi moka on että Sievitalon timpurit asensivat pilarikengät ylösalaisin. Emme tiedä miten näin perustavaa laatua virhe on mahdollista tehdä. Yhtäkään yhteensä viidestätoista pilarikengästä ei onnistuttu asentamaan oikeinpäin. Ongelmana tässä on että ylösalaisin asennettu ja kaiken lisäksi liikaa avattu pilarikenkä menee vielä enemmän vinoon kuin oikeinpäin asennettu, koska vinoon menee kengän pitkä putkiosa lyhyen T-mallisen korkeussäädettävän osan sijaan. Terassimme alla pilarikengät ovatkin menneet selvästi vinksalleen allaolevan kuvan mukaisesti:


Ja koska pilarikengät kallistuivat, myös niiden varassa olevat kuvassa näkyvät kestopuupalkit, joiden varassa terassilaudoitus ja sen päällä oleva lasiterassimme ovat, kallistuivat. 
 

Tällainen terassin rungon kallistuminen aiheuttaa suurta huolta, koska koko lasiterassi laseineen ja alumiinikehikkoineen painaa reilusti yli tonnin. Terassin romahtaminen olisi melkoinen katastrofi.

Ja koska lasiterassi on kiinnitetty katonrajastaan talomme ulkoseinään, kallistuva terassi vetää nyt ulkoseinää mukanaan. Eli jos terassi romahtaa, samoin käy myös talon ulkoseinäelementille. Itse asiassa kallistuva terassi taitaa olla todennäköisin syy sille, miksi terassille johtavan oven syvennystä ympäröivien listojen väliin ilmestyi muutama viikko sitten rako, kuten aiemmassa blogipostauksessa kirjoitimme. Rako oletettavasti syntyi, koska kallistuva terassi vetää tuplarunkoseinän ulkorunkoa mukanaan sisärungon pysyessä paikallaan.

Sievitalolla ei ole kiire korjata kallistuvaa terassia

Tästäkin virheestä tietysti lähetimme Sievitalolle välittömästi reklamaation. Sievitalo ei kuitenkaan jaksanut asiasta ottaa stressiä. Kallistuvaa terassia ei tulla korjaamaan. Se korjataan joskus tulevaisuudessa kaikkien muiden takuukorjausten yhteydessä. Että sillä tavalla.
 
Mitä tapahtuisi jos terassi, lasiterassi ja talon ulkoseinä romahtaisivat seuraavan suuren lumikuorman johdosta? No, Sievitalo oletettavasti pesisi koko asiasta kätensä ja syyttäisi virheestä timpureita. Timpurit kun eivät suoraan ole Sievitalon palkkalistoilla, vaan yksityisyrittäjiä, joita Sievitalo käyttää alueemme rakennusprojekteissa. Timpureiden yritys on pieni (kahden henkilön omistama yritys jossa ei ole muita työntekijöitä) eikä heillä ikimaailmassa olisi varaa korvata romahtanutta lasiterassia ja talon ulkoseinää. Arvelisimme korjaustöiden hinnaksi vähintään luokkaa 40000 - 50000 euroa. 

Mitäs nyt? Lasiterassi menee välittömään käyttökieltoon (sehän voisi romahtaa meidän tai lastemme ollessa terassilla) ja joudumme lopputalven tiputtelemaan lumet jatkuvasti pois lasiterassin katolta, jotta vääntyneet terassijalat eivät rasitu tippaakaan enempää. Lisäksi joudumme arvatenkin itse asettelemaan terassin alle väliaikaisia tukirakenteita, jotta terassi pysyisi paikallaan siihen saakka kunnes Sievitalo lopulta vaivautuu tulla virheensä korjaamaan.

Viime kädessä Sievitalon tunaroinnista vastuun kantaa asiakas itse. Ei tämän näin pitäisi toimia.

Sievitalo-kokemuksia

Miksi tällaista ala-arvoista rakentamista harrastetaan omakotitalojen työmailla? Jaoimme tästä ajatuksia aiemmassa blogikirjoituksessa, joka löytyy täältä: Miksi nykyrakentaminen on niin huonoa?

Yhteenveto Sievitalo-kokemuksistamme löytyy puolestaan tästä blogikirjoituksesta: Sievitalo-kokemuksia - tarina pientaloteollisuuden alennustilasta

Ja murheellisen pitkä lista Sievitalon tunaroinnista taloprojektissamme on täällä: Yhteenveto vastoinkäymisistä Sievitalomme rakennusprojektissa.

Sievitalo-kokemuksiamme Sievitalon Täysin Valmis / MuuttovalmisPlus -toimitussisällöstä on täällä: Sievitalo Täysin Valmis -kokemuksia täysvalmiista talopaketista.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Takuukorjausvastuun välttelyä

Sievitalo-kokemuksia - tarina pientaloteollisuuden alennustilasta

Harvinaisen törkeä rakennusvirhe ja yritys piilottaa se